Kaikki loppu aikanaan, kuten myös tämän blogin
kirjoittaminen. Viimeiset päivät Meksikossa ovat olleet varsin
tapahtumarikkaita, suorastaan järisyttäviä.
Nimittäin 23. kesäkuuta Oaxacan rannikkoseutua koetteli
harvinaisen suuri maanjäristys (lisätietoa https://en.wikipedia.org/wiki/2020_Oaxaca_earthquake
).
Järistyksiä on ollut aiemminkin, joten aivan pienistä ei ole
syytä olla moksiskaan. Tällä kertaa olin olohuoneessa pöydän ääressä, kun tunsin
että kappas, taitaa tulla järistys. Kun ensimmäiset voimakkaammat värähdykset
tulivat, säntäsin ulos välittömästi. Sisälle ei kannata jäädä, sillä
rakennuksilla on tapana romahdella näissä tapauksissa. Ulkona tuntui kuin olisi
kävellyt trampoliinin päällä. Tuntui kuin maa olisi liikkunut noin kymmenkunta
senttimetriä edestakaisin, ja vastoin ennakko-odotuksiani, värähdyksen taajuus
oli varsin hidasta. Tärinä ei ole oikea sana kuvailemaan, vaan kyse on
enemmänkin heilutuksesta. Näin kun uima-altaasta vesi syöksyi yli laitojen. Silloin
viimeistään tiesin, että nyt on iso järistys tiedossa.
Järistyksen voimakkuus raportoitiin aluksi olleen 7.7 richterin
asteikolla, mutta myöhemmin se korjattiin 7.4:ksi. Alkuperäisen arvion mukaan
se olisi mennyt yhdeksi voimakkaimmista järistyksistä koko Meksikon historiassa.
Toki se edelleen on voimakas järistys, eikä tällaisia välttämättä tule
kertaakaan vuosikymmenessä. Vauriot jäivät kuitenkin yllättävän pieneksi,
vaikka katastrofin ainekset olivat vireillä. Netistä löytyy paljon videopätkiä, joten googletelkaa jos
aihe kiinnostaa.
Seuraava takaisku oli, kun huomasin että lennot suomeen on
taas kerran peruttu. Päätin, että menen Meksiko Cityyn selvittämään asiat Air
Francen kanssa, sillä lentoliput Puerto Escondidosta Meksiko Cityyn olivat takataskussa.
Näitä lentoja odotellessa oli paljon tehtävää. Piti miettiä mitä pakkaa mukaan,
mitä jättää taakse. Rakas moottoripyörä piti täten laittaa myyntiin. Laitoin
ilmoituksen facebookkiin. Hinta taisi mennä aika lailla alakanttiin, sillä
minuuteissa sain kaupat sovittua ja samalla jouduin kertomaan suru-uutiset
kymmenille muille halukkaille. Laitoin hinnaksi 10 000 pesoa varusteineen
(ketjulukko, kypärä, kännykkäteline). Muutama ostajakandidaatti tarjosi
enemmän, mutta kun olin jo luvannut tehdä kaupat ensimmäisen yhteydenottajan
kanssa niin siinä lupauksessa pysyin. Sain vielä sovittua, että moottoripyörä
on käytössäni viime hetkille asti.
Lisää dramatiikkaa viimehetkille toi rikkoutunut
retentiokaari (eli sellainen rautalanka mikä meikäpojalla on liimattu hampaiden
taakse). Vaikka lähtöön oli vain muutama aamu, niin tämä piti hoitaa kuntoon,
sillä suussa sojottava terävä rautalanka ei tunnu kovin miellyttävältä. Puerto
Escondidossa oli yksi hammashoitola, joka on erikoistunut oikomishoitoon. Lähtö
oli tiistaina, sitä ennen maanantaina laitettiin rautalanka uusiksi. Hammashoitolassa
palvelu oli ystävällistä. Hammaslääkäri ei kuitenkaan puhunut englantia, mutta
asiat saatiin jotenkin sovittua. Olin kaikin puolin tyytyväinen hammashoitolan
toimintaan aluksi. Hoito tehtiin kahdessa osassa, aluksi tutkittiin ja rupateltiin noin
tunnin verran, ja iltapäivällä oli kahden tunnin operaatio.
Valitettavasti lopputulokseen olin kaikkea muuta kuin
tyytyväinen. Ehkäpä vika on purukalustossani, ehkäpä hammaslääkärillä kädet
tärisivät, ehkäpä vain kävi huono tuuri. Joka tapauksessa lopputulos oli se,
että tuntui kuin suussa olisi ollut pätkä ratakiskoa ja muutama pikkuauto lasten
lelukopasta. Lennot olivat seuraavana päivänä, joten asialle oli pakko tehdä
jotain. Niinpä koko retentiokaari piti poistaa. Vaikka kohdallani kävikin
huonosti, itse hoidosta ei ole huonoa sanottavaa. Varsinkin jos ottaa huomioon,
että tämän suhteellisen ison operaation hinta oli vain reilut 50 euroa, vaikka
aikaa menee yhteensä n. 3 tuntia. Poisto oli yllättävän nopea ja siitä ei edes
laskutettu. Täällä tuntuu siltä, että asiakkaasta huolehditaan. Jopa ilta
yhdeksän aikaan hammaslääkäri vastasi whatsapp-viesteihin. En siis yhtään epäröisi
mennä muihin hammaslääkärioperaatioihin Meksikossa. Tällä kertaa kävi huono
tuuri.
Lähes suoraan hammaslääkäristä lähdin kohti lentokenttää.
Meksiko Cityn lentokentällä oli tarkoitus mennä Air Francen kanssa sopimaan
uusista lennoista ja mahdollisista hotellimajoituksista. Ikäväkseni jouduin
toteamaan, ettei kentällä ollut Air Francen henkilökuntaa paikalla ollenkaan. Netistä
olin katsonut etukäteen, että tiskit ja toimisto olisi auki normaalisti. Eivätpä
olleet. Seuraavaksi sitten tunnin mittainen puhelu asiakaspalveluun, josta 55
minuuttia oli odottelua. Palveluksi sitä hädin tuskin voi sanoa, mutta saatiin
sovittua seuraavat mahdolliset lennot, jotka arpakone arpoi neljän päivän
päähän.
Seuraavaksi piti sitten löytää hotelli. Laadukkaiden
hotellien hintataso on Suomen luokkaa, joten toivon että lentoyhtiöltä tulee
korvausta näistä turhista päivistä Meksiko Cityssä. Olisihan täällä vaikka
kuinka paljon tehtävää ja näkemistä, mutta näinä aikoina on parempi välttää
turhaa liikkumista, sillä meksikolaiset eivät sitä tunnu tekevän.
Nyt olen majoittuneena Meksiko Cityn keskusaukion, Zocalon,
vieressä. Täällä on kuvattu mm. James Bond Spectre-elokuvaa. Eiköhän tässä
ollut tarpeeksi kulttuuritietoa tälle blogille.
